Tämä viikko on mennyt kirjoittamisen merkeissä. Kaikki päivät. Koulussamme oli etäkirjoitusviikko. Suuntasin Loviisaan kirjailijan asuntooni. Seuranani rauha, hiljaisuus ja vain omat ajatukset. Huoneisto toimi huikean hyvin. Sain jännäriäni eteenpäin oikein urakalla. Päivät olivat rytmiltään minulle todella sopivia. Ylös, ulos ja lenkille. Kävely sellaiselle. Sitä ennen olin ladannut koneen iskukuntoon. Näppäimet odottivat sormia. Lenkin jälkeen kirjoittamista. Kahden luvun verran päivässä. Sitten lounas. Lohikeittoa ja leipää. Tämän jälkeen kävelylenkki nro 2. ja eiku kaupunkia tutkimaan. Tarina poukkoili päässä, mutta osasi pysytellä kuitenkin tarpeeksi piilossa, että sain nautittua Loviisan inspiroivasta ympäristöstä. Asunnolle. Tutkailua. Siis kaiken mahdollisen: itseni, netin, tv:n, pihan, asunnon, kaiken. Sitten iltaruuan pariin. Tämän jälkeen kolmas kävelylenkki, pimeässä. Asunolle, iltapala, suihku ja odottaaman seuraavaa päivää. Keho ja ennen kaikkea mieli pysyi tikissä. Tekstiä syntyi. Ja se oli ihanaa. Tälläistähän voisi tehdä työksensä. Ja tämä hiljaisuus ja rauha ovat loistava alusta itsensä kehittämiselle ja kasvulle. Parhautta.
Voisiko tämä olla minulle tulevaisuuden ammatti. Jota saan siis tehdä jo nyt 🙂 Ainakin päivän rytmi soveltuu mulle täydellisesti. Lisäksi minua ei haitannut, että en käytännössä jutellut päivien aikana juuri kenellekkään. Ainakin pienen hetken sellaista siedän. Yksin kaiken keskellä. Pienissä erissä tälläinen toimii todella hyvin. Kirjoittaminen on mukavaa. Satujen ja tarinoiden keksiminen. Luovuus. Onko teillä erityisherkkinä luovuudelle aikaa ja tilaa? Millaista luovuutta harrastatte?
