Sekaiset paikat häiritsevät minua todella suuresti. Oloni on ollut rauhaton niissä aina. Katseeni on lapsesta asti levännyt kauniissa, harmonisissa ympäristöissä. Muistan, kun olimme ala-asteikäisinä päiväretkellä koulussa luostarissa. Munkkeja, kaunista puutarhaa, seesteisyyttä ja luonnonrauhaa. Ihmettelin pienen lapsen mielessäni silloin, että miksi tämä paikka tuntuu niin hyvältä? Niin hyvältä, että sinne olisi mielellään mennyt uudestaan tai jopa jäänyt. Nyt tiedän vastauksen. Erityisherkkä mieleni rakastui oitis luostarin rauhaan, luonnon tuomaan tasapainoon ja vähälukuisten munkkien ystävällisyyteen sekä paikassa aistittavaan rauhalliseen elämäntempoon.
Siitä oikeastaan erityisherkkyyden ydin kumpuaakin. Arkiympäristöstä. Erityisherkän keho reagoi, miten se kullakin yksilöllä reagoi. Joka tapauksessa se imee ympäristöstä, ihmisistä, hajuista, äänistä, valosta, ihan kaikesta ihan kaiken. Laajakaistana ja non-stoppina. Ainut tapa, miten itse voin vaikuttaa erityisherkkään kehooni ja mieleeni on säätelemällä arkiympäristöni minulle mahdollisimman sopivaksi. Tämä tarkoittaa työelämässä olevalle monia pieniä järjestelyitä pitkin päivää, työviikkoa, iltoja ja viikonloppua.
Koti on minulle rauhoittumisen tyyssija, kaiken a ja o. Minulle tärkeätä kodissa on hiljaisuus, mahdollisuus päästä omaan rauhaan niin halutessani. Ja tietysti siisteys. Se että tavaroille ja asioille on paikkansa. Rakastan myös viherkasveja ja haavena minulla on saada kodin yhteyteen viherhuone, jossa vesi liplattaa ja joka puolelta tuleva valo hellii kasveja. Toinen tärkeä asia kotonani on makuuhuoneen viileys ja valottomuus silloin, kun unen maailmaan rauhoitutaan. Suotuisin paikka kodilleni olisi myös luonnon välittömässä läheisyydessä, hiljaisessa äänimaisemassa ja visuaalisesti kauniissa paikassa. Mutta tässä tullaankin mielenkiintoiseen asiaan. Haluaisin olla rauhaisassa paikassa kuitenkin lähellä ihmisiä. Lähellä ydintä siten, että itse pystyn säätämään ne hetket, kun nopeasti pääsisin kurkkimaan ihmisvilinää. Mutta vain silloin kun olen normaalissa tilassa, kaukana ylivirittyneisyydestä.
Työmatka ja työ. Nämä määrittävät aikuisen miehen ja naisen arjesta suunnattoman suuren osan. Valveillaoloajasta suurimman. Joten niiden saaminen optimaaliseksi on ollut minulle elämän mittainen matka. Ja tunnen sen, että mettässä ollaan vieläkin tämän seikan suhteen. Tämä arkiympäristööni vaikuttava tekijä on kohdallani ollut suuren suuri haaste. Tiedän tavallaan, mitä kaipaan ja haluan, mutta en ole vielä uskaltanut ottaa askeleita kohti paremmin minulle sopivaa työtä ja työympäristöä. Yhtenä suurena haasteena olen kokenut taloudellisen turvan, joka minulle on merkinnyt aina vapautta valita. Ja taloudellisen turvan olen aina linkittänyt voimakkaasti töistä saamiini tuloihin. Tuntuisi uhkarohkealta lähteä sorkkimaan sitä osa-aluetta. Tähän asiaan ja yllä olevaan yksin kaiken keskellä kaipuuseeni palailen myöhemmissä blogeissani.
Minulle on ollut aina todella tärkeätä liikkuminen luonnossa. Jo lapsena muistan, kuinka kauniina pakkaspäivänä talvella matka koulusta kotiin saattoi kestää hieman pidempään. Mieleni täytti ilo ja onni, kun sain kävellä kotimatkani upeissa maisemissa. Alhaalla siinsi järvi, metsässä lumi ja taivaalta valoista puhtain antoi mielelleni rauhan palasia hälyisän koulupäivän jälkeen. Nykyäänkin olen ottanut tavoitteekseni, että pääsen valoisan aikaan nauttimaan kauniista luonnosta. Kotini on hälyisässä Helsingissä, mutta kuitenkin aivan kivenheiton päässä merestä ja lenkkipoluista. Usein kävelen lempipuistossani. Sen ja Helsingin keskustan väliin jää meri. On rauhoittavaa katsella ja ajatella, että tuolla toisella puolella aivan vieressä on häly ja kiireet ja sadattuhannet ihmiset touhuineen ja minä täällä etäällä, rauhassa luonnon äärellä. Tämä saa minut rauhoittumaan jopa kesken työpäivänkin, jos mieleni on töistä ja avokonttorista stressaantunut. Otan tämän rauhoittumisen hetken ja ajan itselleni. Työpaikasta, -päivästä ja ylipäätänsä työhön liittyen kerron myöhemmissä blogiteksteissäni lisää.
Arkiympäristöön, aistiärsykkeisiin ja ylivirittyneisyyteen vaikuttavat myös paljon ihmiset ja sitä myöten harrastukset ja vapaa-ajanvietto. Jos olen ollut työpäiväni jälkeen ylivirittyneessä tilassa ja edes luontokävely ei mieltäni tarpeeksi rauhoita, niin en tapaile tuttujani. Ja useimmiten olen tuossa tilassa. Illat ja viikonloput rauhoitan yleensä oleilulle ja ulkoilulle ja minut onkin vaikea houkutella mukaan juhliin, illallisiin, kyläilemään tai muuten vaan tapailemaan ihmisiä. Töissäni olen koko ajan kosketuksissa muihin ihmisiin myyntityöni ansioista. Tämä verottaa voimiani vapaa-ajan minglailuun. Ja tämä taas on ihmisseuraa rakastavalle tyttöystävälleni kova paikka. Usein pyydänkin häntä menemään yksin tapamaan kavereitaan. Tiedän, että se on paremmaksi meille molemmille. Hän näkee ystäviään ja minä saan laskettua kierroksia työpäivän ja -viikon jälkeen. Minä erityisherkkä mies haluan olla mielummin rauhassa ja valita ne hetket, kun tapaan ystäviäni tai olen ihmismassojen keskellä. Ja yleensä ne hetket ovat pikemminkin hetkiä, kuin pitkiä yön yli sessioita. Olen aivan valmista kamaa jo muutaman tunnin minglaamisen jälkeen. Joten mieleni ja kehoni tulee olla erittäin hyvin levännyt, ennen kuin suuntaan jalkani kohti juhlia. Ihmisten tapaaminen, juhliminen, illanvietto ja muut sosiaaliset tapahtumat ovatkin minulle usein suuria ponnistuksia.
Erityisherkkänä olen vasta nyt alkanut ymmärtämään, että arkiympäristöni säätäminen on minulle tärkein asia. Niin tärkeä, että ilman sitä ajautuisin aikalailla kaaoksen kautta burn outiin. Alla olevassa tekstissä Heli Heiskanen kuvailee hyvin erityisherkkyyttä ja sitä, että itsestä huolehtiminen on erityisherkälle erityistärkeätä. Ja me koemme kaiken voimakkaammin. Toisessa linkissä erityisherkkä mies kertoo tarinaansa ja sitä, kuinka hänkin on päätynyt karsimaan aistiärsykkeitä arkiympäristöstään. Meitä on paljon ja muiden tarinoista oppii!