Yleinen

Rajat

12.1.2020 Yleinen

”Sinussa on enemmän voimaa kuin uskotkaan. Ainoat rajat ovat ne, jotka itse itsellesi asetat. Älä ajattele, että et voi. Ajattele, että voit.” -sananlasku, en löytänyt sen kirjoittajaa- Sain ihanan kortin ihanalta ihmiseltä, edesmenneeltä varamummiltani. Minulla on vieläkin tuo postikortti tallessa. Se tulee saamaan kehykset ja annan sen aikanani itse eteenpäin. ”Ana ’ole, ka põ, ke ao” Sisäisella maailmalla ei ole rajoja, eikä ulkoisellakaan. Serge Kahili King kirjassaan Huna. Rajoja piirtelee itse helposti: ihmisiin, tiloihin, ilmiöihin, tyyleihin, uskontoihin, lista on loputon.Read More

Hyväksyntä

1.1.2020 Yleinen

”Maailma on sellainen kun ajattelet sen olevan” Serge Kahili King Huna kirja. Hunan ensimmäinen periaate. Pystymme itse muokkaamaan maailmaamme, arkeamme, ajatuksen voimalla. Se on voimaannuttava tunne. Sellaista haluan lisää. Luin Huna kirjan viime vuosikymmenen alkupuolella. Se oli ensimmäisiä oppaita, mikä avasi silmiäni. Olin astunut askeleen henkisen kasvun polulle. Halusin kehittää itseäni. Nykyään rakastan katsoa, kuunnella ja lukea mielenhallintaan, positiivisuuteen, oman ajattelun muuttamiseen liittyviä klippejä ja blogeja. Olen oppinut itsestäni ja ympäröivästä maailmastani paljon. Harjoitan joka päivä ajattelutapaani siten, että pystynRead More

Onko oikea polku?

30.12.2019 Yleinen

Vitustako sitä tietää? Kukaan. Ihmisten käsitys siitä, mitä pitäisi tehdä ja miten olla on niin parkkiintunut monella ja monelta osin. Vuosi sitten ähersin blogisivustoni parissa. Jännitti aloittaa se. Kirjoitin itseäni varten. En kertonut juurikaan kenellekkään koko sivustosta. Halusin aloittaa jotain puhtaalta pöydältä. Sivusto on tuntunut hyvältä. Kirjoittaminen vielä paremmalta. Se on lopulta ohjannut tieni uuden äärelle. Pois pitkään riuduttaneesta työstäni, kohti jotain uutta. Joku polku tämä kuitenkin on. Oloni on rauhallisempi kuin koskaan aikasemmin. Helsinki on ilman lunta tämän vuosikymmenenRead More

Risteyksiä ja polunnäyttäjiä

16.12.2019 Yleinen

Alkuvuonna synttäripäivänäni kirjoitin ylös, kuinka olin pettynyt edelliseen työvuoteeni, omiin myyntituloksiini ja tiimimme surkeisiin tuloksiin. Olin ahdistinut. Tunne oli tuttu ja löin päätäni seinään ties kuinka monetta tuhatta kertaa. Auts. ”Meneeköhän sulta kohta elämä kokonaan ohi?” oli yhden tuttuni kommentti. Olin pyörinyt vuodesta toiseen saman asian äärellä, kuin kissa kuumaa puurolautasta. Tai kuin kissa kuumalla katolla. Se näkyi kilometrien päähän, jopa itselleni: Tekemäni työ ei sopinut minulle. Emmin ja rämmin. Molempia tuskaisen paljon, tuskaisen kauan. Hyvää tulonlähdetta ei ollut helppoRead More

Positiivisuutta ja runkkareita

9.12.2019 Yleinen

Sain lahjaksi positiivisuusoppaita. Herkkyysoppaita. Minua viisaammilta ja tarkkasilmäisiltä, naisilta. Nyt jälkeenpäin olen tajunnut, kuinka negatiiviset ajatukset ja puhetapa olivat myrkyttäneet mieleni ja kieleni ja hienovaraiset vihjaukset olivat enemmän kuin tarpeen. Aloitin systemaattisen positiivisuuden harjoittelun. Kirjoittaminen on joskus helpompaa kuin puhuminen tai miettiminen. Asiat selkiytyvät, kun ne ovat paperilla ja ne lukee ääneen. Kirjoitin ylös lauseita, mietteitä: Kuka olen nyt? Mitä haluan? Mitä pelkään? Mitä haluan oppia? Mikä on minulle tärkeätä? Mikä herättää minussa toivoa? Millaisia ihmisiä ihailen? Mikä ahdistaa minua?Read More

Kohti pimeintä

24.11.2019 Yleinen

Ensin tuli pihlajanmarjat, sitten lähti vihreät lehdet puista ja nyt on tämä leijuva pimeys ja aavistuksen omainen valo taivaanrannassa. Vuoden pimeimpään päivään on noin kuukausi. Eikä lumesta tietoakaan. Päiväunien määrä on kasvanut paljon ja aamuisin herääminen on siirtynyt myöhemmäksi. Keho kapinoi, se huutaa lisää valoa. Mieleni on ollut hyvin jaksava tämän syksyn. Elämän muutokset ovat tehneet hiljaista työtänsä. Vieneet mieltäni ja kehoani pois päin tukahduttavasta työahdistuksesta kohti parempaa. Syksyllä alkanut kirjoittamisen opiskelu on ollut parasta ever. Upeita ihmisiä ja kohtaamisiaRead More

Marraskuu ja erityisherkkyys

16.11.2019 Yleinen

Harmaus roikkuu meren päällä. Se tunkee läpi kaiken. Täällä Helsingissä lumen tuloa saa odottaa. Harmaat päivät, ovat todella harmaita ja pimeys kietoo otteeseensa turhankin helposti. Kolmekymppisenä alkoi pimeys tuntumaan ensimmäisiä kertoja. Sitä ennen talvi oli ollut suht helppoa mulle. Ostin kirkasvalolampun. Otin siltä valon annoksia. Vaikeata oli. Nyt olen pärjännyt muutamia vuosia ilman kirkasvalolamppua. Tänä syksynä annoin lamppuni erityisherkälle ystävälleni lainaan. Itse olen tehnyt matkan valoon marraskuussa sekä mahdollisesti myös alkuvuodesta viime vuosien ajan. Ne viikot valossa ovat auttaneet hämmentävänRead More

Mies ja erityisherkkyys

4.11.2019 Yleinen

Mitä on olla herkkä tai erityisherkkä mies? Sitäpä olen miettinyt. Ihan normaalia, minulle. Pystyn häivettymään ympäristööni, ettei herkkyys ominaisuutta näy muille. Sulautumaan joukkoon. Kävin armeijankin. Nukuin siis kokonaiset 11 kk tuvassa muiden seurassa. Se kyllä oli kova paikka. Mutta nuoruuden tarmolla siitä selvisi. Lukiossa järkkäilin bileitä koko koululle. Levoton olohan mulla oli, en vain tiennyt siihen syytä. Ajattelin, että teinielämää tämä on. Mutta silti tuo outo ulkopuolisuuden olo on vaivannut lähes kaikissa sosiaalisissa ympäristöissä. En ole oikein istunut muottiin. JoukkuelajejaRead More

Vesi ja erityisherkkyys

27.10.2019 Yleinen

Veden äärellä on ihan parasta. Järvi ok, meri vielä parempi. Meren äärellä rauhoitun todella hyvin. Jotenkin sen ajaton loiske, virtaus, liike tekevät aina todella syvän vaikutuksen. Hakeudunkin veden äärelle aina, kuin se vain on mahdollista. Mikä on teidän rauhoittava elementtinne? Oletteko enemmän järvi vai meri ihmisiä? Veden ääntä on mukava kuunnella. Sateen ropinaa kuuntelen usein aamuisin, jos olen herännyt aikaisin ja haluan vielä nukahtaa. Sateen ropina rauhoittaa. Varsinkin silloin, kun olin vielä työelämässä ja stressi puski unen läpi tuntuen mahassaRead More

Kirjoittaminen ja erityisherkkyys

20.10.2019 Yleinen

Tämä viikko on mennyt kirjoittamisen merkeissä. Kaikki päivät. Koulussamme oli etäkirjoitusviikko. Suuntasin Loviisaan kirjailijan asuntooni. Seuranani rauha, hiljaisuus ja vain omat ajatukset. Huoneisto toimi huikean hyvin. Sain jännäriäni eteenpäin oikein urakalla. Päivät olivat rytmiltään minulle todella sopivia. Ylös, ulos ja lenkille. Kävely sellaiselle. Sitä ennen olin ladannut koneen iskukuntoon. Näppäimet odottivat sormia. Lenkin jälkeen kirjoittamista. Kahden luvun verran päivässä. Sitten lounas. Lohikeittoa ja leipää. Tämän jälkeen kävelylenkki nro 2. ja eiku kaupunkia tutkimaan. Tarina poukkoili päässä, mutta osasi pysytellä kuitenkinRead More