Skootterilla töihin on yksi unelmistani. Että työmatka olisi niin lyhyt ja ilmasto sopiva, että skootterilla pystyisi hurauttamaan työpaikalle muutamassa minuutissa. Olen ollut 17 vuotta myyntityössä alalla, joka on kiihkeätempoinen muutoksille ja ei sitten kuitenkaan suurelta osin ehkä se minun unelma-alani. Ala ja työ, jotka ovat kuormittaneet eritysherkkää mieltäni paljon vuosien ajan. Jo aloittaessani myyntiurani alitajuisesti tunsin, että en kuulu joukkoon. Ja se tunne on vahvistunut vuosi vuodelta. Miksi en sitten ole vaihtanut uraa? Se onkin yksi aikuisikäni suurimmista tragedioistani ja haasteistani. En ole uskaltanut. Pelkään muutosta. Taloudellinen turva on ajanut uranvaihdon edelle.
Olen ollut pelkuri. Melkein. Kaksi kertaa olen ottanut parin vuoden irtioton aikuisiällä töistäni opiskelun merkeissä. Ollen varma, että pääsisin myyntityöstä ja ict-alasta eroon. How wrong I have been so far. Lähipiirini on saanut katsoa kipuiluani pitkään ja varmasti miettineet, että eikö tuo löydä paikkaansa koskaan? No ei saattans ole vieläkään löytänyt!
Pitkään, yli 30 vuotta ajattelin, että minusta tulee menestynyt keikkaileva maailmanluokan artisti. Olen päässytkin erittäin lähelle haavettani. Esiintynyt muutaman kerran televisiossa ja ollut suurimpien suomalaisten levy-yhtiöiden listoilla artistina. Mutta onneksi universumi on päättänyt toisin. Erityisherkkänä keikkaileva elämä olisi syönyt sieluni, mieleni ja kehoni loppuun alta aikayksikön. Nyt 43-vuotiaana miehenä olen sinut sen asian kanssa, että keikkailevaa artistia minusta ei tullut. Kuitenkin viimeisenä irtiottona töistäni opiskelin 4 vuotta musiikkia, unelmaani Metropoliassa. Tajuten kuitenkin opintojen puolessa välissä, että ei hemmetti tämä unelmani ei olekaan enää unelmani. Opinnot vein tunnollisena erityisherkkänä kuitenkin loppuun asti musiikin tuottajan ja säveltäjän linjalta. Nyt minulla on käsissäni todistus, enkä tiedä mitä hyötyä siitä minulle tulevaisuudessa on?
Voi luoja, että olen tehnyt uratestejä, persoonallisuustestejä, lukenut kirjoja ja artikkeleita, blogeja ja kuunnellut silmät haltioituneita tarinoita ihmisten onnistuneista uran vaihdoista ja käynyt coachingissa. Itselleni on kuitenkin jäänyt luu käteen. Miksi? Taloudellinen turva on ollut minulla määräävässä asemassa ja sen menettäminen pelottaa vieläkin.
Yhden huomion olen kuitenkin tehnyt. Kaikissa uratesteissäni vuosien varrella on yksi ammatti ollut kärkikahinoissa mukana lähes poikkeusetta, kirjailija. Testitulokset toki vaihtelevat ihan jo vastaillessa vallitsevan mielialankin mukaan, mutta tuo kirjailijan ammatti on jäänyt mieleen. Ehkä minulle sopisi luova itsenäinen työ parhaiten? Intuitioni sanoo kyllä, järkeni haraa vastaan.
Kyseinen ovi on Tallinnasta, kaupungista jossa vietin aivan loistavat kaksi vuotta opiskellen kolmekymppisenä kauppatieteitä. Tuon oven takana oli turvasatamani, ihana kotini. Nyt se ovi on kiinni minulle. Miten te koette, onko ovet kiinni vai auki, mahdollisuuksia vai ovia joista ei halua astua sisään? Entä voivatko ne sulkeuduttuaan joskus uudestaan olla taas auki? Itse yritin irti myyntityöstä ja ict-alasta ensimmäisen kerran siis kolmekymppisenä. Palasin intoa täynnä suomeen. Edessäni oli kuitenkin yli puolen vuoden työttömyys, vaikka olin juuri valmistunut. Halusin silloinkin vaihtaa alaa, en palata entiseen myyjän työhöni, josta olin Tallinnan opintoja lähtenyt tekemään. Pitkä työttömyys ja taloudellisen turvan saaminen veivät voiton. Lopulta päädyin vastaanottamaan työn ict-alalta ja myynnistä. Palasin siis takaisin lähtöruutun. Olin kulkenut pyöröovessa ympyrän.
Toisen kerran irtiottoni tapahtui muutama vuosi sitten. Unelma-alaani opiskellen burn outin jäljiltä. Pian kuitenkin huomasin, että musa-ala biisien kirjoittamisen ja tuottamisen merkeissä oli muuttunut digitalisoitumisen eli spotifyn ja youtuben myötä suuresti. Ala ei sellaisenaan enää kiinnostanutkaan minua. Olin todella hämmentynyt ja pettynytkin. Joskus unelmat eivät vastaakkaan sitä mielikuvaa, mikä niistä itsellään on. Häkeltyneenä palasin opintovapaalta takaisin ict-myyntiin, koska rahani alkoivat loppua ja palaaminen takaisin oli quick fix rahaongelmaan. Olin jo toisen kerran irtioton jälkeen päätynyt samaan lopputulokseen. Tämä on mietityttänyt minua paljon.
Olen päättänyt, että tänä vuonna on minun vuoteni. Keskityn työurani kehittämiseen minulle suotuisaan suuntaan. Liian paljon aiheutan itselleni ahdistusta heräten joka aamu tunteeseen, että minulle ei ole hyväksi tämä nykyinen työni. Löydettyäni erityisherkkyyden muutama vuosi sitten, olen oppinut muokkaamaan arkiympäristöäni itselleni sopivammaksi ja se on helpottanut ja auttanut selviytymään raskaasta ja vaativasta myyntityöstäni. Mutta toisenlainen työ sopii minulle varmasti paljon paremmin.
Haluan päästä käyttämään vahvuuksiani, päästä toteuttamaan luovaa intohimoani ehkä kirjoittamisen, audion ja luomisen maailmassa. Tehdä unelmatyötäni, jossa osaamisellani pystyn auttamaan myös muita jollain tapaa. Vaikka hyvillä tarinoilla. Tehdä sellaista työtä, jossa minulle tärkeitä arvoja toteutuu, kuten terveys, rauhallisuus, vapaus omasta ajankäytöstä, taloudellinen turva ja rikkaan mielikuvitukseni hyödyntäminen. Haluan, että työni suhteen puhkean kukkaan. 17 vuotta olen tehnyt työtä, joka on alusta asti tuntunut jotenkin minulle sopimattomalta. Intuitioni on sanonut että tämä ei sovi minulle, mutta voimakas ”minun pitää tehdä näin koska olen opiskellut kaupallista alaa ja muutkin kyllä tekevät työtä vaikkei se heidän unelmatyöpaikkansa olisikaan ja luovuttaa ei saa” mentaliteetti on ajanut minut jo kerran burn outiin eikä olo tälläkään hetkellä ole intoa purskuva työviikon alkaessa. Erityisen herkkä uranvaihto lienee siis kyseessä kohdallani. Ainakin jos aikaperspektiivistä asiaa tarkastelee.
Miten te olette löytäneet uuden uran erityisherkkinä? Kestikö teillä kauan ja mikä oli ratkaiseva hetki?
Oheisessa blogissa Riikka Pajunen opastaa hyvällä otteella uuden uran etsimiseen:https://montevista.fi/blogi/
Ihanan helpottavaa lukea mietteitäsi. Itsekin olen oivaltanut oman erityisherkkyyteni vasta muutama vuosi sitten ja nyt alkaa olla jonkinlainen ymmärrys siitä miten mieletön ominaisuus se on. Toivottavasti elämä mahdollistaa ja antaa uskallusta sinulle tavoitella sitä unelmiesi työtä.
Rohkeutta vaatii tehdä suuria muutoksia elämässä, mutta itselleenhän ne tehdään.
Innolla odotan uusia postauksiasi, sillä saan niistä itse paljon.
Mahtavaa kevättä!
Kiitos Katariina paljon viestistäsi. Mahtavaa, että olet löytänyt erityisherkkyytesi. Totta on se, että ymmärryksen kasvattaminen tuo sitä rohkeutta sitten tehdä niitä muutoksia ja se on huippujuttu. Mukavan herkkää kevättä!