Ensin tuli pihlajanmarjat, sitten lähti vihreät lehdet puista ja nyt on tämä leijuva pimeys ja aavistuksen omainen valo taivaanrannassa. Vuoden pimeimpään päivään on noin kuukausi. Eikä lumesta tietoakaan. Päiväunien määrä on kasvanut paljon ja aamuisin herääminen on siirtynyt myöhemmäksi. Keho kapinoi, se huutaa lisää valoa.
Mieleni on ollut hyvin jaksava tämän syksyn. Elämän muutokset ovat tehneet hiljaista työtänsä. Vieneet mieltäni ja kehoani pois päin tukahduttavasta työahdistuksesta kohti parempaa. Syksyllä alkanut kirjoittamisen opiskelu on ollut parasta ever. Upeita ihmisiä ja kohtaamisia ja elämänmakuisia hetkiä olen saanut osakseni. Kirjoittaminen on ollut todella inspiroivaa ja sopii mulle hyvin. Pimeys ei ole saanut minusta otetta, sellaista kuin aikaisempina vuosina. Puristavaa ja uhkaavaa. Se on juhlan paikka. Olen oppinut tänä syksynä todella paljon. Oppinut itsestäni ja muista. Kohti pimeintä -etappi on tänä vuonna ollut helpompi. Kiitos siitä. Onko pimeys saanut millaisen otteen teistä ja vieläkö virtaa riittää ennen joululomia?
