Olen viime vuosien aikana keskustellut kavereideni kanssa merkityksellisyydestä. Tämä teema on toistunut kerta toisensa jälkeen ja tuntuu siltä, että kun töistä ja elämästä puuttuu merkityksellisyys, niin huonovointisuus lisääntyy kehossa ja mielessä.
Herkkänä miehenä tuntosarveni ovat olleet merkityksellisyyden suhteen herkillä jo pitkän aikaa ja ehkä merkityksellisyyden puute on vaikuttanut jaksamiseeni eniten. Pitkään meni niin, etten tuntunut löytävän merkityksellisyyttä elämääni. En töistä, en muutenkaan. Kuitenkin koitin luovia tilanteiden ja aikojen läpi, välillä paremmin ja välillä ajamalla itseni uupumukseen asti. Merkityksellisyys jäi kuitenkin tavoittamattomiin, etäiseksi haavekuvaksi.
Luettuani Frank Martelan ajatuksia merkityksellisyydestä tajusin, että olen aikaisemmin, varsinkin nuorempana, hakenut itselleni merkityksellisyyttä ulkopuolisten hyväksynnän ja myös sen takia, että näin kuuluu opiskelut ja työt tehdä, elämä elää, muuten olen huono ihminen.
Olen löytänyt kirjoittamisen, josta olen innostunut. Kehityn siinä jatkuvasti ja pääsen käyttämään vahvuuksiani ja aikaisemmista opiskeluista ja työelämästä opittuja taitoja. Olen myös alkanut ajattelemaan, että olisi mukava jakaa kokemuksiani kirjoittamisesta, jotta muut harrastelijat saisivat mahdollisesti inspiraatiota ja ideoita kirjoittamisen polkunsa alkuun. Tästä kaikesta koen enemmän merkityksellisyyttä kuin aikaisemmin olen koskaan kokenut.
Olen myös huomannut, että merkityksellisyyden lähde on enemmän sisäisesti tapahtuva ymmärrys kuin ulkoinen tavoite. Hulppeat kodit, kiiltävät uudet autot tai rahakkaat huippuduunit eivät tuoneet minulle mielenrauhaa.
Miten te koette merkityksellisyyden?
