Muista suorittaa: kenkien riviin laittaminen, imuroiminen, hyvien ravintoaineiden saaminen eritoten kuidut, imuroiminen, kummilasten synttärimuistamiset, joululahjat, pääsiäinen perheen kanssa, auton pesettäminen, työtehtävien tekeminen orjallisesti, asiakkaille hymyileminen, blogin kirjoittaminen, sängyn petaaminen, äidille ja isälle soittaminen, siskon ja veljen lasten ylppärit ja rippijuhlat, hautajaisadressit, makaronilaatikon tekeminen ja ylijääneen pakastaminen, jokapäiväinen lenkki, lihashuolto silloin tällöin, koulutehtävien tekeminen, kavereiden postauksien likettäminen ja kommentointi, big brotherin katsominen ja muiden myötäileminen ettei ne suutu. Mutta entäpä jos suorittaisin vähemmän: jättäisinkin vaatteet lojumaan, kommentoisin vain kun on asiaa ja en menisi sosiaalisiin tapahtumiin ja juhliin jotka eivät ylipäätänsä sovellu mulle?
Väärät valinnat, siltä suorittaminen pohjimmiltaan kuitenkin tuntuu. Että joidenkin ihme normien ja miten muut ajattelee mukaan teen valintani. Suoritan seitsemäntoista vuotta töitä, jotka eivät sovi minulle. Käyn koulut loppuun, vaikka puolessa välissä neljää vuotta olen jo varma, ettei ala sovi minulle sellaisenaan. Erityisherkkänä pidän kiinni rutiineista, jotka vääristävät minäni mutkalle. Koska on helpompi suorittaa ja unohtaa se mitä sisin oikeasti haluaa. Mutta suorittaminen on tuonut myös turvaa, hallinan tunnetta muuten niin rikkaaseen ja aistiärsykkeitä tulvivaan mieleeni ja maailmaani.
Armo. Sitä olen oppinut antamaan itselleni viimeisten vuosien aikana. Armo, että olen sellainen herkkis kuin olen. Erilainen kuin moni muu, erilainen kuin lähimmät ihmiseni. Armo sille, että olen tehnyt valinnat mitkä olen tehnyt. Myös armo suorittamiselle. Hyväksyntä sille mikä oikeasti olen. Hyväksynyt sen missä tilanteessa olen nyt. 43, hypännyt uuteen, tuntemattomaan. Ottanut riskin. Laittanut kaiken likoon. Juossut ratalinjojen päälle. Värittänyt värityskirjan kuvan ulkopuolelta. Tehnyt erilailla, kuin pitäisi tehdä että olisin hyvä kansalainen, veronmaksaja ja oravanpyöräni pyörisi kitkatta.
Onneksi olen vähentänyt suorittamista radikaalisti varsinkin tänä vuotena. Ja piru vie että se tuntuu hyvältä. Parhaudelta. Ja mieli ja keho kiittävät. Käsi kädessä. High fiveja antaen mulle, itselleni. Millaisia kokemuksia teillä on suorittamisesta? Uskallatteko päästä suorittamisen tuomasta turvallisuuden tunteesta irti erityisherkkinä? Kannattaa koittaa.
