Talvella juuri vuoden pimeimmän päivän lähimaastossa olen viettänyt syntymäpäiviäni jo usean vuosikymmenen ajan. Lapsuudesta muistan kuvan, jossa kotipihamme maa oli mustana. Silloinkin jo 80-luvulla oli siis vähälumisia talvia.
Syntymäpäivät ovat olleet minulle aina mukava päivä. Se oma päivä vuodesta. Mikään varsinainen party animal en sitten kuitenkaan koskaan ole ollut. Ja syykin on selvinnyt minulle viime vuosina. Syntymäpäivät, kuten kaikki muutkin juhlat kuormittavat mieltä ja kehoa oikein reippaasti. Nyttemmin en enää yhtään ihmettele, että olen laistanut pyöreät 30- sekä 40-vuotisjuhlani. Kolmekymppisillä käväisin baarissa, mutta vain muutaman ystävän kanssa ja käynti oli pikaistakin pikaisempi. Nelikymppisinä sanoin lähipiirilleni, että kanssani saa tulla juhlimaan. Juhlapaikan olin tosin määrittänyt todella kaukaiseksi. Aasiaan. Paikkaan, jossa en ollut koskaan käynyt. Juhlat olivat mieleiset. Oli rauhaa, hierontaa, lämpöä, valoa, pakohuonetta sekä hyvää ruokaa. Tyttöystäväni tosin tipahti alkuillasta Lonely Planetin suosittelemaan rantakioskin todella tuhtiin drinkkiin. Joten loppuillan sain sitten viettää rauhassa poreammeessa kuunnellen Mike Oldfieldin The Songs of Distant World instrumentaalilevyä. Tämä levy on toiminut teini-iästä asti mieleni ja sieluni rauhoittajana.
Juhlissa olen nykyään jättänyt alkoholin käytännössä pois kokonaan. Se aiheuttaa melkoista ylikäymistä keholleni. Yöunet ja pari seuraavaa päivää häiriintyvät alkoholista oikein huolella. Samoin ihoni reagoi laikukkaasti aina välillä riippuen alkoholijuomasta. Hyvä ruoka tarkoitti minulle ennen tuhtia pihviä. Nykyään ei niinkään. Olen huomaamattani vähentänyt pihvien ja lihojen syöntiä todella paljon. Kehollani on parempi olla kevyemmällä ruualla.
Tänä kesänä oli muutamia kuuskymppisiä. Noissakin juhlissa keskityin syömispuoleen juomisen sijaan. Juhlissa oli kyllä varsin hyvät tarjoilut ja mahdollisuus humaltumiseen oli vaarallisen loistava. Join kuitenkin kivennäisvettä sekä Pommacia. Juhlissa jaksoin seurustella muutamien tuntien ajan. Onneksi kyseessä olivat kesäiset ulkojuhlat, joten äänien kakofoninen vyöry jäi kohtuullisen pieneksi. Minulla kun on erityisherkkyydessäni ihana äänien suodattamattomuuskyky. Kuulen ja havaitsen perusteellisesti ja syvällisesti ympäristöni äänet, enkä pysty suodattamaan niitä pois. Olenkin tehnyt sen päätöksen, että synttäreistä tai muistakin juhlista lähden pois heti kun siltä tuntuu. Ajattelivat muut sitten mitä tahansa. Jälkimmäiset kuuskymppiset loppuivat kohdaltani kymmenen aikoihin ja se oli hyvä päätös. Kehoni rauhoittui silti monta tuntia, ennen kuin sain unenpäästä kiinni.
Muutama sana vielä lasten synttärijuhlista. Ne ovat todellista kovien äänien, hajujen, tuntoaistimusten ja visuaalisten aistien tykitystä. Tuntuu, että viisikin minuuttia lasten synttärijuhlissa on kammottavaa. Olenkin aina ollut melkoisen töttöröö lasten synttärijuhlisen jälkeen. Aistiyliherkkyysmittarini lyövät punaiselle alta aikayksikön ja pysyvät punaisella todella pitkään lastenjuhlien jälkeen. Joten tsemppiä kaikille erityisherkille lasten synttärijuhliin.
Tähän loppuun vielä jostain lukemani viisaus: Tehkää niitä asioita, jotka saavat tuntemaan olonne hyväksi. Tämän ohje on omalla kohdallani auennut täysin uusiin sfääreihin tajuttuani erityisherkkyyteni.