erityisherkkä mies

Herkästi matkustamaan

12.5.2020 Yleinen

Myönnettävä se on, ikävä on matkustamista. Ja koronaviruksen sekä rajoituksien takia ei horisontissa ole näkyvissä vielä sitä, milloin pääsisi kokemaan uusia paikkoja. Voin vieläkin maistaa yllä olevan annoksen maun ja tuntea suussani tämän pienen välipalan rapsahdukset juuri ennen auringonlaskua Phuketissa. Matkustamisessa erityisherkkänä ihmisenä arvostan mahdollisuutta kokeilla uutukaisia juttuja, kuitenkin sopivasti annosteltuna. Että vilkas mieleni ja kaiken imevä hermosysteemini saa tutustua uuteen palan kerrallaan ja nauttia siitä hetkestä ja tunteesta juuri silloin. Vanhojen kaupunkien mukulakivet ja kapeat kujat ovat must-juttu matkoilla!Read More

Herkästi eristyksissä

28.3.2020 Yleinen

Paljon on sukkien ja kalsarien blogitekstin jälkeen muuttunut. Nyt ollaan herkästi eristyksissä. Ole kotona, vältä kontakteja muihin ihmisiin, liikku luonnossa. Hmmmmm, kuulostaa aika paljon normaalilta elämältäni. Olen nyt ollut omaehtoisessa karanteenissa kumppanini saatua kuumeoireita pari viikkoa sitten. Onneksi oireet olivat vähäisiä ja kestivät vain muutaman päivän. Kukapa olisi uskonut, millainen kevät tästä koko maailmalle tulee? Maailma on sulkeutunut ja se on aiheuttanut oudon energian. Sen aistii, kun kävelee ovesta ulos. Jotain on muuttunut, sen tuntee ilmassa, sen aistii vedestä jaRead More

Positiivisuutta ja runkkareita

9.12.2019 Yleinen

Sain lahjaksi positiivisuusoppaita. Herkkyysoppaita. Minua viisaammilta ja tarkkasilmäisiltä, naisilta. Nyt jälkeenpäin olen tajunnut, kuinka negatiiviset ajatukset ja puhetapa olivat myrkyttäneet mieleni ja kieleni ja hienovaraiset vihjaukset olivat enemmän kuin tarpeen. Aloitin systemaattisen positiivisuuden harjoittelun. Kirjoittaminen on joskus helpompaa kuin puhuminen tai miettiminen. Asiat selkiytyvät, kun ne ovat paperilla ja ne lukee ääneen. Kirjoitin ylös lauseita, mietteitä: Kuka olen nyt? Mitä haluan? Mitä pelkään? Mitä haluan oppia? Mikä on minulle tärkeätä? Mikä herättää minussa toivoa? Millaisia ihmisiä ihailen? Mikä ahdistaa minua?Read More

Hyvin menee ja erityisherkkyys

26.8.2019 Yleinen

Perjantai-iltapäivä ja pääsin ekan kouluviikon jälkeen kotiin. Itkin. Itkin onnesta. Se tunne oli helpotusta, kiitollisuutta, hyvää oloa ja stressin purkautumista. Ison elämänmuutoksen ensimmäiset harhailevat askeleet olivat takanapäin. Huikea fiilis. Todella mielenkiintoisia jänniä, utuisia, salaperäisiä, herkkiä, voimakkaita olentoja. Minua mietitytti, että miten istun voimakkaasti taiteelliseen ympäristöön käristeltyäni vuosikymmeniä yritysmaailmassa? No hemmetin hyvin se meni. Olen todella iloinen. Ja samalla kiitollisen nöyränä huomaan, että meidän ryhmässämme on paljon eri ikäisiä, eri lähtökohdista olevia ihmisiä ja silti meitä yhdistää kirjoittaminen, tuo outo kanavaRead More

Onko erityisherkkyyteni opittua?

10.7.2019 Yleinen

Jos on niin se on upea juttu! Sillä sitten niistä harmia aiheuttavista asioista voi myös oppia pois. Mutta kelataanpa nauhaa hieman taaksepäin. Lapsena tuli hermostunut olo kaikista kovista ja äkkinäisistä äänistä. Teini-iässä olin kyllä juhlissa mukana ikätovereideni kanssa, mutta kuitenkin juhlia halusin vältellä ja nautin pienemmän piirin juhlista enemmän. Opiskelu aikana en olisi ikimaailmassa pystynyt asumaan solukämpässä. Työelämän alettua avokonttorit ovat tuntuneet todella tuskaisilta paikoilta tehdä töitä. Ikää kun on tullut lisää, on työviikosta toipuminen kestänyt koko viikonlopun tai jopaRead More

Harrastukset, 360° ja erityisherkkyys

2.6.2019 Yleinen

Tällä hetkellä tykkään paljon tämän blogin kirjoittamisesta ja kuvien ottamisesta. Olen hurahtanut 360° kameraan ja sillä tehtäviin videoihin. Tämä uusin harrastukseni on todella monipuolinen ja soveltuu erityisherkälle minälleni oikein hyvin. Saan suunnitella rauhassa kuvauskohteita. Yleensä niihin liittyvät minulle mieluisat paikat kuten luonto ja vanhat kaupungit. Kuvaaminen on kivaa ja yksinkertaista, kuten 360° kuvien ja videoiden editointikin. Käykää ihmeessä katsomassa tämän sivuston youtube linkin takaa löytyviä 360° luonto- ja matkavideoitani. Tämä on harrastus, joka tukee täysin työpäivistä toipumistani ja kuormittaa erityisherkkääRead More

Erityisherkkä työmatkalla

12.5.2019 Yleinen

Erityisherkkä työmatkalla kohtaa kuplivia tilanteita, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Muut lähtevät vielä illallisen jälkeen pubiin. Porukka on hilpeällä tuulella ja pubireissusta tietää, että se tulee venymään aamuyöhön. Ja aikainen herätys olisi edessä. Minä keksin mielessäni tuhansia syitä, miten saisin livahdettua hotelliin. Ettei tarttisi selitellä eikä varsinkaan lähteä meluisaan pubiin. Ja etten olisi se outo hiljainen tyyppi pubin nurkassa, ilon pilajaa. ”Ai etkö sä juokkaan alkoholia, älä nyt oo niin jäykkä.” Tämän lauseen olen kuullut todella usein. Ja varsinkin erityisherkkänä miehenäRead More

Työnhaku erityisherkkänä: Löydä rohkea suunta sumussa

5.5.2019 Yleinen

Työnhaku erityisherkkänä voi olla tätä: Usva, sumu, suunta hukassa. Sellainen olo minulla on ollut työni suhteen jo yli 15 vuotta. Olen tunnollisesti tehnyt myyntityötä. Tarrautunut rahan paaleihin, taloudelliseen turvaan. Kokenut joka aamu vatsassa väänteitä, että taas tämä sama tekeminen toistuu. Tekeminen, joka ei sovi minulle. Mutta mitä tekisin? Miksi kouluttautuisin? Mistä saisin uuden työn, joka varmasti sopisi minulle varsinkin kun en yhtään tiedä, mikä sopisi minulle? Tiedän kyllä varsin hyvin kokemani työelämän kanssa ne asiat, jotka eivät sovi minulle. PystyisinköRead More

Supervoimii ja erityisherkkyys

7.4.2019 Yleinen

Neuvottelu oli edennyt jonkin aikaa. Asiakkaani pöydän toisella puolella istui läppärinsä ruudun takana. Hän ei sanonut mitään, hän ei tehnyt mitään suuria liikkeitä käsillään tai kehollaan ylipäätänsä. Silti tiesin, että päätös oli jo tehty. Me saisimme tämän kaupan. Loppuneuvottelu olisi vain kosmeettista säätämistä, jossa kumpikin osapuoli koittaisi optimoida neuvottelun tuloksen. No mistä sitten tiesin, että kauppa on meidän? Sitä on vaikeampi selittää. Se on yksi supervoimistani. Osaan lukea yleensä tilanteet ja ihmiset varsin hyvin. Huomaan pienistä eleistä, äänenpainoista, katseista mitäRead More

Poreamme, spa ja erityisherkkyys

17.3.2019 Yleinen

Upea auringonlasku. Rauhallinen off-seasong turistiaika Gran Canarialla saaren keskiosassa vuoristossa. Ilta sopivasti viilentynyt ja poreamme kutsui lempeällä lämpiällä vedellään. Aivan ultimaattisen rauhoittava ja upea kokemus. Näköala oli kerrassaan henkeäsalpaava. Sää oli kirkas ja naapurisaaren Teneriffan Teide tulivuorikin näkyi hienosti hotellin spa osastolle asti. Illan kruunasi ikoninen auringonlasku, josta nautimme infinity poolin lämpimässä vedessä. Lämmin rentouttava vesi ulkoilmassa upeissa maisemissa. Tämän enempää ei erityisherkkä mieleni ja kehoni voi pyytää rauhoittumiselta. Sopii minulle, erityisherkälle miehelle. Tallinnassa vanhassa kaupungissa asuessani 1700- ja 1800-luvunRead More