työhyvinvointi

Erityisherkkä työmpäristössä on kuin naava

2.10.2024 Yleinen

Metsässä kasvava naava on luonnon luoma mittari. Naava on herkkä ilmaisemaan ympäristön muutoksia. Hyvinvoivissa metsissä naava kukoistaa, huonosti voivista metsistä naava katoaa kokonaan. Samalla tavalla erityisherkät henkilöt reagoivat työpaikoilla voimakkaasti ympärillään tapahtuviin muutoksiin ja tunnelmiin, vaikka eivät sitä välttämättä osaa kertoa muille. Nyt ymmärrän, miksi olen vaihtanut työpaikkaa useasti. Miksi urani on ollut pirstaleinen ja miksi ajauduin lopulta uupumukseen. Olen naava! Erityisherkät, kuten naava, eivät itsessään ole heikkoja tai vähämerkityksellisiä oman työuransa epäonnistujia – päinvastoin. Herkkyys antaa meille superkyvyn aistiaRead More

Erityisherkkyys, uhka vai mahdollisuus?

1.3.2020 Yleinen

No siinäpä kysymys. Varmaan molempia omalla kohdalla. Nykyään kuitenkin ehdottomasti mahdollisuus ja iso sellainen. Pureudutaan aluksi uhkaan. Erityisherkkyys oli kohdallani uhka, kun en tiennyt aiheesta mitään ja yritin taipua normeihin ja toimimaan samalla tavalla ”normiyhteiskunnan” ja ympärilläni olevien ihmisten kanssa. Vuodesta toiseen toistin käyttäytymistä, joka ei sopinut mulle. Se ajoi minut lopulta uupumukseen asti. Jotenkin se oma fiilis ei oikein asettunut missään kohilleen. Oli semmoinen irrallaan oleva olo. Tuntui erilaiselta, mutta ei oikeastaan ollut mitään hajua miksi näin oli jaRead More

Burn out ja työhyvinvointi erityisherkille

10.2.2019 Yleinen

Henkilökohtainen tarina erityisherkkyyden ja työuupumuksen haasteista sekä vinkkejä työhyvinvoinnin parantamiseen erityisherkille. Read More